Junttilan Erkin vuotta 1951

FM Mauri Junttila

Vuosi 1951 oli hyvä vuosi maanviljelijälle. Lämmin kesä tuli ajallaan. Sateitakin oli sopivasti. Ennen joulua oli kovia pakkasia. Lumi satoi jäätyneeseen maahan.

Pula-ajan, yleismaailmallisen talouslaman aikana Suomessa oli pitkä lämpimien kesien kausi. Vehnänviljely levisi kauas pohjoiseen jopa Kemijoen varsille saakka. Tyrnävälle rakennettiin Tyrnävän osuusmeijerin rakennuttamana vehnämylly. Lähin vehnämylly oli sitä ennen ollut Kalajoella saakka.

Myös Tyrnävän Korvenkylän Yrjö Erkki Junttila viljeli hiukan vehnää pelloillaan muiden seudun miesten tavoin. Vehnä käytettiin ruokataloudessa leivontaan. Vain vähän sitä käytettiin possujen tai muun karjan rehuna. Vehnää jauhatettiin ”nisujauhoksi” Tyrnävän vehnämyllyssä. Siellä kulki ennen myllymiehiä Temmekseltä jopa Rantsilaa, Pulkkilaa ja Piippolaa myöten.

Tyrnävän Korvenkylän Junttilat olivat niinä aikoina jo täysin tottuneet oman pellon vehnäleipään, pulliin, nisuihin. Junttilassa oli mutamia munivia kanoja. Vehnäjauhoista ja kananmunista tehtiin räiskäletaikina. Oman pellon vehnästä paistetut lätyt, marjahilloineen olivat heille tavanomaisia kahvin kanssa.

Junttilan Erkki viljeli vain pienen määrän vehnää omaan käyttöön. Tärkein peltokasvi hänelle oli ruis. Sitä oli helppo muuttaa jyvinä rahaksi. Hänellekin tärkeitä viljakasveja olivat olleet kaura ja ohra. Kauraa ja ohraa oli myös kylvetynä sekaisin. Sen seassa saattoi kasvaa rehuhernettä. Sitä niitettiin kesäpäivinä viikatteella lisärehuksi, tuorerehuna lehmille ja hevosille. Lehmät tuottivat maitoa ja hevoset tekivät talon työt.

Pinta-alaltaan selvästi eniten Junttilassa oli heinämaina. Kuivan heinän korjuu oli tärkeä ja merkittävä työ heille kesäaikaan. Perunaa ja naurista Erkki kasvatti myös. Ne olivat heille etupäässsä karjanrehua oman käytön lisäksi. Junttilan pihapiirissä oli kaksi pärekatoilla katettua, maahan pakkasilta suojaan kaivettua, rakennettua ”pottukellaria”, perunakuoppaa.

Esimerkiksi vuoden 1950 aikaan ja ennen sitä monet maanviljelijät olivat siirtymässä nykyaikaisempien maataloustraktoreiden traktorikantaan. Oli ollut niitäkin ennen maataloustraktoreita, mutta ne olivat olleet kovin erilaisia. Ne olivat olleet raskaita, piikkisillä rautapyörillä varustettuja ja suuritöisesti käsiveivillä käynnistettäviä traktoreita.

Oli ennen vanhaan ollut myös paljon halkoja nieleviä höyryvoimalla toimivia, rautapyörillä varustettuja lokomobiilejä. Ne olivat olleet voimanlähteinä useinmiten puimakoneille. Niitä oli vedetty hevosilla paikasta toiseen ja talosta toiseen.

Oli ennen ollut olemassa myös omin pyörin, omin voimin paikasta toiseen liikkuvia raskaita höyrytraktoreita. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan kovapohjaisilla suuripinta-alaisilla preeriafarmeilla äestettiin ja kynnettiin peltoja ”Fowler AA4 -höyryauralaitos” nimisillä massoittain painavilla traktoreilla. Virolaisilla oli ennen vanhaan ollut oma ja hyvä, onnistunut höyrytraktori merkkinsä.

Vuoden 1950 aikoihin alkoi talojen pelloille ilmestyä enenevästi ilmaa sisältävillä, kumipyörillä varustettuja kevytrakenteisia maataloustraktoreita. Se oli hyödyllistä, käytännöllista ja mukavaa edistystä, kun niissä olivat hydrauliset nostolaitteet. Työkoneitten käyttö ja peltolohkoilta toiselle siirtymiset muuttuivat joustaviksi.

Suosittu traktori ennen oli sininen diesel Fordson Major. Se oli hyvää siinä, kun se käytti silloin lähes ilmaista naftaa, dieselöljyä. Sen saattoi käynnistää kevyesti akusta virtansa saavalla omalla käynnistys-, starttimoottorilla. Traktorin akku latautui vaivatta itsekseen traktorin käydessä. ”Majurit” eivät tarvinneet erikseen bensiiniä moottorin lämmittämiseen, kuten sitä tarvitsi esimerkiksi harmaa petrooli Ferguson.

Junttilan Erkki sai kovan traktorikuumeen suunnilleen 50-vuotissyntympäivänsä aikaan. Se oli niinä aikoina haitta ja vaiva, kun uuden maataloustraktorin ulkomailta ostamiseen piti olla lääninhallituksen myöntämä ostolupa. Valtiovalta harrasti valuuttasäännöstelyä esimerkiksi sillä tavalla.

Eräänä vuoden 1951 kevättalven päivänä Korvenkylän Erkin luona kävi vierailulla heidän Mauno poikansa. Hänellä oli mukanaan värivalokuva sinisestä diesel Fordson Majorista. Mauno (s. 1932 Tyrnävä – k. 1976 Eskilstuna) oli sitä mieltä, että ”Majurin” hankinta olisi mitä viisain teko! Mutta, eräänä vuoden 1952 varhaiskevään päivänä Junttilan Erkin pihalle ilmestyi harmaa petrooli Ferguson. Tarina ei tiedä kertoa, että mikä oli vaikuttanut kyseiseen ratkaisuun? Olisiko sen takana ollut silloinen traktorin ostolupakäytäntö vai olisiko joku osannut kehua Erkille Fergusonia ja moittia Fordson Majoria?

Ferguson tuli Erkille hiukan keskeneräisenä. Siihen piti asentaa esimerkiksi lyhyiden varsien päissä olevat ajovalot ja jäähdyttäjän kaihdin. Junttilan Muhoksella asuva Kalervo poika teki ne työt. Hän siinä työskennellessään samalla kertoili Erkki isälleen, kuinka säästäväisesti Mauno ja hänen Eila vaimonsa elivät niinä aikoina Muhoksella. ”He eivät edes raski syödä säästösyistään”, jutteli Kalervo. Maunolla oli hankinnan alla kuorma-auton ammattimainen ajokortti. Hän myös suunnitteli ostaa käytetyn henkilöauton, millä alkaa ajaa taksia autoilijayrittäjänä. Kohta, he hankkivat kookkaan käytetyn Ford – henkilöauton, mikä toimi taksina. Myöhemmin, muutamien vuosien kuluttua he saivat hankittua Ford – merkkisen kuorma-auton. Se toimi Maunolla kuorma-auto yrittäjän työkaluna esimerkiksi maan-, hiekan- ja soranajossa. Tyrnäväläinen kauppias Eino Ylitalo toimi ennen vanhaan myös jonkin verran työnantajana paikallisille kuorma-auto autoilijoille esimerkiksi syysjyvien ajoineen.

Taloudellisesti ja säiden puolesta hyvää, mukavaa aikaa elivät maanviljelijät edelleen vuonna 1951. Monien muutoksien aikaa elettiin myös. Junttilan Erkki oli hankkinut vuonna 1950 upouuden suomalaisvalmisteisen Teijon Tarmo puimakoneen, olkilietsoineen. Erkin puimakoneen voimanlähteenä toimi ennen Fergusonia Vaasan Wickströmin konepajalla valmistettu Wicksröm maamoottori.

Korvenkyläläisillä oli niinä aikoina puimaosuuskunta. Uskon myös Erkin siihen varhaisemmin kuuluneen. Kyläläisten puitavat viljamäärät vain lisääntyivät ja lisääntyivät, että tahtoi jo melkein joulu ennättää ennen kyläläisten syyspuintien päättymistä. Heidän työkoneyhtymänsä puimakone oli Esa merkkinen ja sen voimanlähteenä toimi Olympia maamoottori.

Korvenkyläläinen Ahti Pasanen rakensi kotipajassaan itselleen ja myös kyläläisille tärkeän pärehöylän. Hän piti keväisin ”päreen höyläyspäivät” kotonaan Keskitalossa. Ahti käytti pärehöylänsä voimanlähteenä puimaosuuskunnan Olympia maamoottoria. Myöhemmin sitä käytti pärehöylänsä voimanlähteenä myös Junttilan Fergusonia.

Kylän yleisilme muuttui paljon 1950 -luvun aluilla. Korvenkylän mökit ja talot saivat ponttilautavuorauksensa. Niitä maalailtiin myös punamullalla. Yleisenä ajatuksena silloin oli ollut se, että asuinrakennukset maalataan ennen Helsingin olympialaisia. Tavoite käsitti koko maan.

Peltojen osalta Korvenkylän yleisilme muuttui myös. Isännät, itsekukin raivasivat lisämaata. Sitä tehtiin kokonaan uutena raivauksena tai entisten peltojen reuna-alueita kunnostettiin. Otettiin viljelykäyttöön pieniä risukko – ja pajukkomaapaloja peltojen kulmilta ja reunoilta. Korvenkylän kyläaavan pelloista tyrnäväläisten naapurikylien isännät omistavat selvästi suurimman osan. Hekin kunnostivat peltomaitaan ja monet raivasivat sinne uutta peltoa lisää hehtaarikaupalla.

Asuinrakennusten kunnostusten lisäksi muutkin piharakennukset joutuivat kirveiden, sahojen, maalien sekä ”timpureiden” käsien käsittelyyn. Erkki Junttila kunnosti sangen paljon pihapiiriään. Hän rakensi navetan yhteyteen kookkaan ”elokatoksen”. Se tosin toimi aina heinälatona. Parempi järjestely oli puida viljat peltolohkoilla ja siirtää ”rysky” lohkolta toiselle. Junttilan navetan päätyyn, yhteyteen rakennettiin lisärakennuksena talli kolmelle hevoselle ja kanoille, possulle sekä muutamille mullikoille. Se tosin oli virhe, kun laittoivat kanojaan hevostalliin. Kanat olivat paremmin haitaksi hevosten hengityselimille. Erkin entinen hevostalli laajentui pitkäksi varastorakennukseksi, jossa olivat tilat traktorille ja puimakoneelle sekä muille maataloustavaroille, jyville ja jauhoille. Uudistuneen varastorakennuksen päässä oli kaksikerroksinen hirsinen, joskus riihenä toiminut musta riihiaitta.

Korvenkylään, viljelypelloille alkoi nousta aina vain kookkaampia heinälatoja. Oli sitäkin käytäntöä, että entinen pieni niittylato sai päähänsä samanlaisen. Latojen väliin jäi katettu ajoväylä. Sekin täytettiin viimeiseksi työksi heinillä. Niitä sanottiin kaksoisladoiksi. Korvenkylässä peltojaan viljelleet kookkaiden Keskikylän talojen isännät alkoivat rakentaa mailleen todella isoja heinälatomakasiinejä.

Kylätien rakentamista suunniteltiin todenteolla Korpeen 1950-luvun aluilla. Eräs tien linjaus oli, että rakentaa se kulkemaan Markuksen kautta entisten niitty-ja talviteiden sijoille. Kyseinen talvitie jatkui kylästä Sipolan rämeen reunaa kulkien Tyrnävän kirkonkyläläisen Konttilan talon maalle Järvikankaalle, lähelle Leppijärveä.

Olisiko se viivästyttänyt hiukan kylätien saantia Korpeen, kun eräs suunnitelma oli niinä aikoina linjata uusi nelostie kulkemaan, lähtien Yli-Temmekseltä Sarkkilan – tai Nurkkalankankaalta ja kulkea yli kookkaan, vetisen Järvi-/Leppinevan – Korvenkylän ja edelleen Tyrnävän kirkonkylän kautta Ouluun?

Kesän 1951 juhannuksen aatonaaton iltayönä Erkki pohti yhteiskunnan suunnitelmia esimerkiksi tyhjentää pieni Leppijärvi, kanavoida suurelta Järvi-/Leppinevalta ja Leppijärvestä alkunsa saavat luonnonvaraiset Leppioja ja Nipsinginoja. Kanavoinnit vaikuttavat mielestäni asianmukaisilta suunnitelmilta. ”Niiden voi uskoa lopettavan tyystin kevättulvat Korvenkylästä”, pohdiskeli Erkki.

Leppijärven tyhjentäminen vaikuttaa tarpeettomalta. Vetisen nevan pieni suojärvi. Ketä, se oikein siellä haittaa? Ketä sen tyhjentäminen hyödyttää? Sen olemassaolo oli tänäänkin hyvä asia. Junttilan Erkin Anni puoliso sanoi päivällä: ”Sauna muuripatoineen on nyt varattu juhannusjuuston keittoon. Mene nuorimpien kanssa käymään peseytymässä ja uimassa Leppijärvellä!” Erkki muisteli iltayöstä kotonaan vuoteessaan, että mukava oli lämpimällä kesäsäällä käydä pesulla ja uimassa Leppijärvessä. ”Olikin niin hikinen, likainen ja paskanen olo raskaan työpäivän jälkeen”, mietiskeli Erkki.

Muista asioista vuodelta 1951 voi mainita, että pitkäperjantai oli 23.3. Vapunpäivä oli silloin tiistaina. Juhannus oli sunnuntaina 24.6. Se oli vielä silloin aina Jussinpäivänä. Jouluaatto oli vuonna 1951 maanantaina. Eli pitkähkö joulu oli silloisilla ihmisillä.

Ehkä myöhemmin maailman paras maataloustraktori, suomalainen Valmet traktori sai alkunsa Jyväskylässä vuonna 1951. Siellä, silloin valmistetun ”pikku Valmetin” ajateltiin korvaavan hevostyöparin peltotöissä. Tämä pieni, mutta sisukas maataloustraktori sai aikoinaan pilkkanimen ”piikkilangan kiristäjä”.

Esimerkiksi vuonna 1951 Tampereella valmistettiin 100 kappaletta suomalaisia Takra maataloustraktoreita. Sen sarjavalmistus oli alkanut siellä edellisenä vuonna. Siinä oli hydraulinen kolmipistenostolaite. Moottorin teho oli ollut 25 hevosvoimaa. Se kävi petroolilla. Takra traktori painoi 1740 kiloa. Takran menestyksen kompastuskiveksi arvellaan tulleen sen hinnan. Täydellinen Takra maataloustraktori hihnapyörineen, nostolaitteineen ja ajovaloineen maksoi vuonna 1951 peräti 665 000 markkaa. Laadukkaan, väkivahvan diesel Fordson Major traktorin sai silloin 350 000 markalla. Se oli silloin lähes samanhintainen harmaan petrooli Fergusonin kanssa.

Urheilusta vuodelta 1951 voi mainita, että painin maailmanmestaruuskilpailut olivat Helsingissä. Ne olivat samalla ensimmäiset vapaapainin maailmanmestaruuskisat. Neljä suomalaista painijaa sai hopeamitalin. Maiden välisessä arvoasteikossa Suomi oli kolmas. Paras painimaa oli Turkki. Toiseksi paras painimaa oli Ruotsi.

Vuonna 1951 jääkiekon maailmanmestaruuskisat pidettiin Pariisissa. Suomalaiset olivat vielä huonoja jääkiekossa. He saivat vain vaivaisen jumbosijan A – lohkossa.

Yrjö Erkki Junttila asevelvollisena vv. 1920-1922

Yrjö Erkki Junttila asevelvollisena vv. 1920-1922

Autoilija Mauno Junttila ja hänen Ford kuorma-autonsa

Autoilija Mauno Junttila ja hänen Ford kuorma-autonsa

Mainokset